Noutajapentujen oma kurssi   
Noutajarotuisten pentujen oma kurssi.

Kurssilla harjoitellaan noutajapennun tärkeiden perustaitojen lisäksi pohjataitoja rodunomaisiin lajeihin yksilöllisesti kunkin toiveen ja tavoitteen mukaan. Lisäksi vahvistamme hyvää suhdetta ja yhteistyötä pennun kanssa, rauhoittumisen taitoa ja totuttelemme erilaisiin häiriöihin ja harjoitusympäristöihin.

Kurssilla taitojen opettaminen tapahtuu ehdottomasti vain positiivisen vahvistamisen kautta. Tehtävät ovat helppoja ja onnistumisprosentti pidetään koko ajan korkeana, jotta pennulle saadaan luotua positiivinen mielikuva yhdessä tekemisestä ja uuden oppimisesta. Kurssilla onkin tärkeää olla aina hyvät herkkupalat mukana palkinnoksi oppimisesta!

 Kurssi toteutetaan hallissa ja/tai sen lähiympäristössä.

Kurssi sopii erinomaisesti etenkin ensimmäisen noutajapennun omistajalle.
Noutajat kehittyvät hitaasti ja näin ollen kurssin ikäraja on suuntaa antava, kurssille ovat tervetulleita kaikki 7vk-18kk ikäiset noutajat.

Kurssin kesto on 4-6 kertaa peräkkäisinä viikkoina. Kurssikerrat ovat samana viikonpäivänä ja kellonaikana kuin aloituspäivä. Kurssikertojen tarkka määrä ja mahdollisista poikkeuksista on mainittu ko. kurssin kohdalla, joten näet ne jo ilmoittautuessasi.

Kurssiin sisältyy:
- Kotitehtävämateriaalipaketti kurssin aiheista kotiharjoittelun tueksi (arvo 59€).
- Pentukuvaus, kuvaaja Ida Photos. Varaa paikka kuvaukseen https://www.taidogas.fi/fi/koulutus/2809

Kurssille otetaan max. 5 koirakkoa.
Perheenjäsen saa maksua vastaan osallistua kuunteluoppilaaksi kurssille. Maksu ei ole henkilökohtainen, kuka tahansa perheenjäsen (samassa taloudessa asuva) saa osallistua. Alle 10-vuotiaat lapset saavat tulla ilmaiseksi mukaan.
Voit ostaa perheenjäsenkurssipaikan verkkokaupastamme, täältä →
Huomio: kirjoita tilauksen huomautuskenttään kurssin nimi ja päivämäärä/aika.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.