Ohjeet koulutuksiin tuleville

1. Ota koiralle mukaan riittävästi hyviä makupaloja

Makupalojen lisäksi ota mukaan koiralle mieluinen lelu sekä oma vesikuppi. Riittävästi makupaloja on mukana silloin, kun ajattelet omassa mielessäsi, mikä on paljon ja kerrot sen kolmella :)
Makupaloiksi kannattaa valita jotain koiran mielestä oikein hyvää ja ehkäpä vielä ottaa mukaan hieman extraherkkua erikoispalkinnoksi.
Tärkeää on, että koira tavoittelee herkkupalaa ja makupalat motivoivat sitä riittävästi koulutustilanteessa. Kokeile rohkeasti mistä koirasi tykkää! Hallilla on myös myynnissä erilaisia herkullisiksi todettuja herkkupaloja, kysy kouluttajaltasi lisää tunnin alkaessa.
Makupalat kannattaa myös pilkkoa riittävän pieniksi, jotta koiran vatsa ei täyty liian nopeasti ja voit palkita koiraa riittävästi koulutuksen aikana.
Huomioi myös syötettyjen makupalojen määrä päivän ruokamäärässä varsinkin pienellä koiralla. Käytä laadukkaita ja ravitsevia makupaloja.

2. Valitse koiralle miellyttävät varusteet

Sopivia varusteita ovat kaulapanta tai valjaat sekä sopivan pituinen hihna. Ethän käytä koulutuksien aikana koirallasi kelatalutinta (flexi), sillä se voi väärin käytettynä aiheuttaa vaaratilanteita.

3. hallitiloihin ei saa tulla ulkokengillä

Hallien pohjana on keinonurmimatto, jolle ei saa mennä ulkojalkineilla. Voit olla koulutuksen aikana sukkasillaan/villasukilla tai ottaa mukaan itsellesi sopivat sisäkengät. Hallin eteisessä on lainasandaaleita, joita voit myös käyttää. Talviaikaan hallin lattia voi olla kylmä.

4. ulkoiluta koirasi ennen tuntia 
Ulkoiluta koirasi etukäteen hyvin, jotta hallitilaan ei satu turhia vahinkoja. Jos koiralta pääsee pissa/kakkavahinko hallitilaan, veloitetaan siitä 10€/50€ siivousmaksu.
Ulkoillessaan koira saa myös hieman purkaa energiaa ennen tuntia ja sen lihakset ovat saaneet hieman lämmittelyä.
Muistathan siivota koiran mahdolliset jätökset hallien ympäristöstä, meiltä saat ilmaisia kakkapusseja jos omat unohtuivat tai loppuivat kesken.

5. koulutustiloja on 3; ilo, lysti ja onni

Odota koirasi kanssa ulkopuolella riittävän kaukana ovesta ennen oman tuntisi alkua. Koulutuksen alkavat peräkkäin, joten odota rauhassa, että edelliset treenaajat pääsevät ulos. Ovilla on käytössä liikennevalot ja valon ollessa punainen, sisällä on vielä edellinen ryhmä. Kouluttaja vaihtaa valon vihreäksi ja kutsuu sisään, kun on teidän vuoronne mennä sisään koulutustilaan.

6. Koirien ei kannata antaa leikkiä ennen tuntia

Leikkiessään koirat usein kiihtyvät ja saattavat jäädä kiihtyneiksi myös koulutuksen alkaessa, jolloin oppiminen on hitaampaa tai joillain jopa mahdotonta. Aloitetaan siis tunnit rauhallisesti, jotta koirat ovat optimaalisessa mielentilassa koulutukseen :)

7. Keskity tunnin aikana omaan koiraasi ja sen tekemisiin

Koulutushetki on vain sinua ja koiraasi varten. Ole läsnä koirallesi, kehu, palkkaa ja tauota koiraa riittävästi silloin kun siihen on aihetta.
Saadessasi kouluttajalta ohjeita keskity silti koiraasi, kouluttaja ei pahastu vaikket katsoisi häneen.

8. Sairaana eikä sairaan koiran kanssa saa tulla koulutukseen.

Ilmoita poissaolosta ennen koulutusta sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@taidogas.fi. Poissaolon korvaukseksi olet oikeutettu saamaan verkkokurssimateriaalia kotiharjoittelua varten.

9. Jos koirallasi alkaa Juoksuaika, koirasi voi osallistua koulutukseen juoksuhousut jalassa.

Juoksuhousuja myydään Taidogaan myymälässä, joten voit ostaa housut myös hallilta. Maksun voit hoitaa joko käteisellä tai pankkikortilla.
Uroskoirille myydään ns. Herrasmiesvöitä, joita kannattaa käyttää suojana herkästi merkkailevalla uroskoiralla.

10. Suurimpaan osaan kursseistamme kuuluu verkkokoulutusmateriaalia

Verkkokoulutusmateriaali on kotiharjoittelua varten. Huomioithan, että kurssikertojen välissä tehtävät harjoitukset kotona ovat tärkeitä koiran oppimisen ja edistymisenne kannalta!

11. Kysy! Kouluttaja on sinua ja koiraasi varten.

Pyydä apua ja kysy vinkkejä mieltäsi askarruttaviin asioihin ja tilanteisiin koulutuksen aikana. Kouluttaja auttaa mielellään!


TERVETULOA TAIDOGAALLE