Julia Eskelinen
Canicross kouluttaja

Julia on aktiivinen koiraharrastaja Jyväskylästä. 


Hänellä on kaksi bordercollieta, joiden kanssa harrastaminen on elämäntapa. Julia kilpailee sekä omien, että lainakoirien kanssa. Päälajeina on valjakkohiihto ja agility. Julian omat koirat toimivat myös työkoirina lampailla ja harrastaa lisäksi tokoa tavoitteellisesti. Julialta löytyy lajitaustaa myös pk-lajeista. 


Julia treenaa itse aktiivisesti juoksua, pyöräilyä ja hiihtoa. 
Viime kaudelta on sijoitus VUL:in SM-kisoissa neljänneksi, ja hän on voittanut kaksi vuotta putkeen bordercollieiden rotumestaruuden.  

Julian valmennuksissa harjoitukset muokataan jokaisen taitotasolle sopiviksi. Valmentajana Julia on ehdottomasti positiivinen, innostava ja perinpohjainen. Hän haluaa valmennettavien aina ymmärtävän syyt, miksi tehdään tietynlaisia treenejä kunkin koirakon kanssa. Oikea mielentila ja motivaatio tekemiseen on kaikelle perusta. Julia pyrkii luomaan niin koirille kuin ohjaajille innostuneen ja itsevarman fiiliksen. 

Sulanmaan aikaan vetovalmennukset toteutetaan joko juosten, polkupyörällä tai kickbikella. Talvella suksilla! 

Valmennuksiin mukaan ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet koirakot (koiran ikä vähintään 9kk). Aloitetaan ihan muutaman kymmenen metrin matkoilla, joten kovaa juoksukuntoakaan ei vielä vaadita.


Kuvan Juliasta ja hänen tiimistään on ikuistanut Roosa Järvinen.