Jenni Nurmi
Kouluttaja

Jenni on shelttiensä kanssa harrastanut agilitya vuodesta 2015. Harrastusvuosiin on mahtunut tavoitteellisempia ja ei-niin tavoitteellisia ajanjaksoja. Treenaamisen ja kilpailemisen lisäksi koulutuskokemusta on kertynyt vuodesta 2016 asti seuratoiminnassa kurssien ja viikkoryhmien parissa.

Käydyt valmentajakurssit
- Agilityn koulutusohjaajan peruskurssi 2016
- Agilityvalmentaja AVA2 (2021) & AVA3 (2024)
- Hoopersin apuvalmentaja HOVA1 (2025)
- Olympiakomitean Vastuullinen Valmentaja -verkkokoulutus
- Käynnissä: Urheilukoirien fysiikkavalmentaja (2025-2026)

Kolmannen koiransa kanssa Jenni hurahti koiran taitojen kouluttamiseen ja pääsi perehtymään myös vireasioihin. Lisäksi kokemusta on matkan varrella kertynyt monenlaisista koirakoista, erityisesti myös herkempien koirien kanssa toimimisesta. Parasta on huomata, kun aiemmin jännittävistä jutuista on muodostunut koiralle ihan lemppariasioita, ja esimerkiksi kontaktieste pystytään suorittamaan rennoin mielin.

Viimeisinä vuosina koiraharrastukset ovat laajentuneet agilitystä paimennukseen ja hoopersiin. Lisäksi kotona jumppaillaan ja tehdään satunnaisesti noseworkkia.

Jennille tärkeintä on, että koirakolla on hyvä olla ja harrastaminen on turvallista. Tunnilla pitää unohtaa hetkeksi arkiset murheet ja keskittyä oppimaan uutta sekä pitämään kivaa yhdessä oman karvakorvansa kanssa.

Jennin tavoitat sähköpostista Jenni.taidogas@gmail.com.

Jos olet kiinnostunut yksityistunnista, olethan yhteydessä sähköpostilla!


tammikuu
toukokuu
kesäkuu
heinäkuu
elokuu