Sannalle tärkeää kouluttamisessa on koirien ja omistajien osaamisen kehittäminen onnistumisten kautta ja uusien harrastajien innostaminen mukaan eri harrastuksiin!
Sannan vahvuus on arki- ja perustaitojen vahvistamisessa koiralähtöisesti sekä ohjaajan ja
koiran välisen yhteistyön parantaminen, jotta arki- ja/tai harrastaminen sujuisi mahdollisimman hyvin.
Omien
koirien kanssa on laajasti kokemusta eri lajeista, viime vuodet on kuitenkin
keskitytty pääasiassa agilityyn ja hoopersiin, joissa Sanna myös kilpailee omien koiriensa kanssa. Lisäksi on tavoite aloittaa Rally-TOKO kisaura kesällä 2025.
Noseworkia
ja muita hajuerotteluun liittyviä taitoja, kuten sienien etsintää sekä jäljestämistä on tehty koirien iloksi sekä tasapainoittamaan vauhdikkaiden koirien arkea tarjoamalla lajityypillistä käyttäytymistä haisteluharrastusten avulla.
Tällä hetkellä kotona onkin
kolme koiraa, kaksi australianpaimenkoiraa ja yksi
pieniamerikanpaimenkoira. Omien koirien kanssa on arjessa ja
harrastuksissa tullut ratkottua myös haasteita mm. reaktivisuuteen,
palkkaukseen ja ympäristön häiriöihin liittyviä pulmia.
Sanna on kouluttanut kursseille useamman vuoden ja onkin sen avulla saanut arvokasta tietoa erityyppisten rotujen ja yksilöiden kouluttamisesta.
