Pentupaineihin ovat tervetulleita 2-5 kk ikäiset kaikenkokoiset - ja rotuiset koiranpennut!
Paineissa pennut pääsevät turvallisesti harjoittelemaan sosiaalisia taitoja toisten pikkupentujen kanssa juuri siinä iässä, kun sosiaalistaminen on tärkeintä ja kaikkein suurimmassa roolissa koiranpennun kehityksen polulla.
Pentupainit ovat suunnattu 7-viikkoisista 5-kuukautisille pennuille, joilla on vähintään ensimmäinen rokote annettu (esim. Varhaisrokote).
Tule siis harjoittelemaan pentusi kanssa turvallisia koirakohtaamisia!
Pentuaika on tärkein kausi tutustuttaa koiraa erilaisiin asioihin, jotta kokemusten puute ei kostaudu myöhemmin esimerkiksi uusien asioiden pelkona ja sen mukanaan tuomina ongelmakäytöksinä.
Pentupaineissa pennuille tarjolla leikkimisen lisäksi myös aktivointia, eriaisiin alustoihin tutustumista ja ongelmanratkaisuharjoituksia!
Koirat jaetaan tarvittaessa koon perusteella ryhmiin, jotta kaikki pennut saavat sopivan kokoista ja turvallista leikkiseuraa.
Pentupainit järjestetään Taidoggaalla sisätiloissa, jossa on pohjana tekonurmi ja joustokerroksella turvallisuuden takaamiseksi.
Paineissa on mukana aina kouluttaja valvomassa ja ohjaamassa leikkejä.
Ota mukaasi pennulle nameja sekä peti/pyyhe/viltti/tms. loppurauhoittumisharjoittelua varten.
Paineihin on varattu aikaa n. 45minuuttia pentujen jaksamisen mukaan. :)
Kouluttajana Anette Luutikivi