Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Seniorikoirakurssi

Ikääntyville koirille tarkoitettu oma viiden kerran kurssi.
Harmaa hapsut ja hidastuvat tassut kaipaavat edelleen yhteistä aikaa ja aivan erityistä huomiota.
Kurssilla puuhaillaan mukavia yhteisiä harjoituksia. Harjoitellaan sekä hyödyllisiä harjoituksia iäkkään koiran mielen virkistykseksi ja kehonhallinnan ylläpitoon, että rennompia temppuja. Kurssilla tehdään myös mm. nenänkäyttö harjoituksia, helppoja temppuratoja ja kohdetyöskentelyä.
Kurssilla ei ole ala- eikä yläikärajaa mutta harjoitukset on suunnattu nimenomaan iäkkäämmille koirille tai joilla on esimerkiksi fyysisiä rajoitteita.
Tämä on juuri teille jotka koette tarvitsevanne mukavaa yhteistä puuhaa ehkä muiden harrastusten jäätyä jo taka-alalle tai kun haluatte piristää rakkaan seniorikoiran arkea!
Perheenjäsen saa maksua vastaan osallistua kuunteluoppilaaksi kurssille. Maksu ei ole henkilökohtainen, kuka tahansa perheenjäsen (samassa taloudessa asuva) saa osallistua. Alle 10 vuotiaat lapset saavat tulla ilmaiseksi mukaan. 
 
Kurssin kesto 6 kertaa peräkkäisinä viikkoina ellei muuta ole mainittu aloituspäivän perässä.
Kouluttajana Anette Luutikivi
Hinta alk.10.00 €

Vaihtoehdot

Tuote Hinta
Perheenjäsenen kuunteluoppilasmaksu - koko kurssi30.00 €
Perheenjäsenen kuunteluoppilasmaksu (yksi kerta)10.00 €
MA 6.6. klo 18.00-19.00 (5 kertaa)99.50 €
MA 1.8. klo 18.00-18.00 (4 kertaa)81.00 €